Tapa idolisi
Paidassa oli ristiinnaulitun anovasti ylöspäin katsovan Jeesuksen kasvot ja alla luki teksti Kill Your Idols, tapa idolisi. Paita oli Guns N’ Roses -yhtyeen kontroversiaalin nokkahahmon Axl W. Rosen päällä Knockin’ On A Heavens Door -biisin videolla. Nuorena kirkasotsaisena teologina koin paidan olevan jopa jumalanpilkkaa ymmärtämättä sen syvintä sanomaa.

Kotimaisten kielten keskuksen mukaan sanan idoli etymologiset juuret ovat latinassa ja kreikassa. Juurisana idolum tarkoittaa hahmoa, näkyä ja kuvaa. Kun sana 1800-luvulla saapui Ruotsista Suomeen, sillä tarkoitettiin epäjumalaa. Sanan positiivinen merkitys puolestaan juontaa juurensa englannin kielestä. Idoli-sanan positiivisesta klangista kertonee myös sen, että 2021 idoliksi pääseminen on tavoiteltu asema, koska sen uskotaan tuovan mukanaan hyvää ja kaunista. Maallista mammonaa ja ihmisten ihailevia katseita. Varmasti osaltaan ja hetken näinkin, mutta totuus on kuitenkin toinen.

Kirjoitin muutama vuosi sitten ex-ravintolamoguli Seppo ”Sedu” Koskisen elämäkerran, ja eräässä haastattelusessiossa puimme hänen suhdettaan julkisuuteen ja mediaan. Haastattelun aikana Sedu totesi jotain, jonka muistan edelleen hyvin. ”Aika ajoin media nostaa jonkun tietyn henkilön höyhenen lailla ilmaan, kunnes se (media) lyö häntä lekalla päähän.” Toisin sanoen: julkkikset ovat hyödyllisiä idiootteja mediataloille. Kyseessä on kieroutunut symbioosi, josta molemmat osapuolet hyötyvät – jopa silloinkin, kun paparazzit kykkivät ruusupuskassa objektiivit pitkällään hakemassa KÄÄK!-kohukuvia. Jokainen, se vähän kyseenalainenkin palstamillimetri on näkyvyyttä julkkiksille, joista kaikki ovat enemmän tai vähemmän itserakkaita. Tunnettuus on tämän päivän kovinta valuuttaa.

Nykyään kuka tahansa voi tehdä itsestään ihaillun hahmon ja nousta julkisuuteen. Perinteinen media on jäänyt telineisiin, sillä se suurin massa tavoitetaan sosiaalisen median alustojen kautta. Kun Iltapulut kirjoittavat henkilöstä X, some ja massa on jo siirtynyt henkilö Y:hyn X:n ollessa eilisen uutisia. Ja nyt tulee lyhyt pätkä kärjistettyä setämiehen horinaa siitä, kuinka kaikki oli ennen paremmin: Nuoruudessani ihailluksi pääseminen on pitkän tien päässä. Ihmiset tekivät hartiavoimin töitä omalla osaamisalueellaan, onnistuivat ja epäonnistuivat, kunnes oppirahat oli maksettu sekä tähdet kohdallaan ja lyötiin läpi. Nyt ihmiset ovat kuuluisia, koska ovat kuuluisia. Substanssiosaaminen ja kompetenssi ovat tuntemattomia käsitteitä tyhjästä yhden yön aikana kuuluisuuteen pompanneiden keskuudessa. Mikä tulee nopeasti, katoaa yhtä nopeasti. Koska kolikolla on kaksi puolta, on pakko myös myöntää, että samaan aikaan, kun nopean kuluttamisen kulttuuri on rakennettu tyhjän päälle ja sosiaalinen media on pikaruokaa, some tarjoaa kaikille julkisuudenkipeille mahdollisuuden tavoitella unelmiaan – vaikka sitä mahdollisimman suurta kasvottomien tykkääjien massaa. Olla jonkun idoli ilman pukumiesten ja -naisten muodostamien konklaavien hyväksyntää.

Erilaisten kyselyjen mukaan yksi nuorten unelma-ammateista on olla tubettaja tai julkkis, ja nyt someammattilaiseksi pääsee kouluttautumaan ihan ammattikorkeakoulutasolla, kun Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK käynnistää vuoden 2022 alussa influenssereiden ammatillisen koulutuksen. Tässä kohtaa olisi helppo napata käkipisteet kotiin ja todeta ”O tempora O mores”, mutta keneltä tällainen on pois? Somealustat ja niiden tuoma julkkisstatus on kovan luokan bisnestä, tätä päivää. Ja aivan kuten muihinkin duuneihin kouluttaudutaan, niin miksei myös tähänkin? Some ja sen mahdollisesti tuoma julkisuus vaativat tekijältään hoksottimia, hyvää silmää, mutta myös kovaa kuorta, sillä kuten olemme saaneet lukea esimerkiksi Sara Siepin tilityksistä, helpolla ne tonnit eivät tilille kilahda. Sosiaalisen median anonyymiteetti tarjoaa peräkammareiden luusereille mahdollisuuden purkaa pahaa oloaan, joten jokainen vinkki ammatilliseen ja henkilökohtaiseen jaksamiseen on varmasti tarpeen julkisuuteen tottumattomille nuorille. Toivottavasti tämä uusi opiskelulinja tarjoaa opiskelijoille myös kurssin henkilökohtaiseen jaksamiseen.

Sanonnan mukaan kenenkään ei pitäisi tavata idoliaan. Hyvin ymmärrettävää, sillä jokaisella meistä on tietty mielikuva ihailemastaan ihmisestä. Projisoimme heihin yli-inhimillisiä odotuksia ja uskomme heidän olevan juuri sellaisia kuin olemme päässämme kehitelleet ilman tavallisia, inhimillisiä heikkouksia. Mutta yhtä lailla julkkisten ei pitäisi tavata fanejaan. Sen avulla usea ihminen säästyisi karvaalta pettymykseltä, kun huomaavat heidän olevan pelkkiä ihmisiä.

Kill your darlings”, William Faulknerin kerrotaan todenneen puhuessaan siitä, kuinka kirjoittaessaan kirjailijan pitää tiivistää tekstiään ja luopua itselleen tärkeistä asioista tehdäkseen tekstistään paremman. Yhtä lailla voimme todeta Kill Your Idols, koska kehittyäksemme ihmisenä paremmiksi emme voi peilata itseämme idoleihin, vaan meidän pitää peilata itseämme itseemme.

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa. Googlen tietosuoja ja Käyttöehdot löytyvät täältä.