RIKKINÄINEN PEILI ANTAA VÄÄRISTYNEEN KUVAN

Käsillä oleva 2010-luku tunnetaan tsemppauksen vuosikymmenenä. Joskus vuosikymmenen puolenvälin jälkeen lehtien palstoille alkoi ilmestyä merkittävässä määrin kolumneja, joissa kirjoittajat hehkuttivat sitä, kuinka tärkeää on itsensä kehittäminen, positiivinen ajattelu ja negatiivisten ajatusten heittäminen roskakoriin. Sosiaalisessa mediassa on jo vuosia jaettu innokkaasti henkilökohtaiseen voimaantumiseen kannustavia meemejä. Mutta miksi silti tuntuu siltä, että ihmisinä voimme huonommin kuin koskaan aiemmin?

Paljon on puhuttu siitä, kuinka sosiaalisen median kautta voimme antaa ulospäin juuri sellaisen kuvan elämästämme kuin itse haluamme. Oli se sitten totta tai ei. Yhdeksän kertaa kymmenestä me haluamme esittää muille, että ihan kivasti tässä menee. Ollaanpa rehellisiä: ei kukaan halua julkaista Instagramissa kuvia sotkuisesta kodista, kiukuttelevista lapsista tai keittiön pöydälle kertyneestä laskupinosta ja tyhjyyttään ammottavasta pankkitilistä. Ja se on täysin inhimillistä. Miksi ihmeessä haluaisi? Totta kai haluamme ne tykkäykset. Ja samalla myös ehkä jopa kylvää pienen kateuden siemenen seuraajiemme mieleen.

Sosiaalisen median suosio ja koukuttavuus perustuu vaikutukseen, jonka se tekee yksittäisen käyttäjän itsetuntoon. Meillä ihmisillä on taipumus, halusimme sitä tai emme, rakentaa itsetuntomme sen pohjalle, mitä muut ajattelevat meistä. Sosiaalisen median myötä olemme vääjäämättä ajautuneet tilaan, jossa tykkäysten määrä korreloi sen kanssa miten näemme itsemme ja mitä ajattelemme itsestämme.

Ja tuo tie on vaarallinen kulkea. Sen miettiminen, mitä muut meistä ajattelevat, on kuin rikkinäiseen peiliin tuijottamista. Se ei ei anna meille tasapainoista kuvaa itsestämme. On mahdotonta rakentaa mitään pysyvää, jos omakuva rakentuu muiden ihmisten mielipiteistä, sillä silloin kaikki on vain pieniä sirpaleita, joista meille heijastuu takaisin vääristynyt kuva itsestämme. Vaarallista ja mahdotonta, sillä maailmassa ei voi miellyttää kaikkia. Kuten vanha kansa totesi: kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää.

Tästä päästäänkin ei-niin-jouhevasti takaisin alun positiivisuutta uhkuviin kolumneihin ja tsemppimeemeihin: vaikka päivästä toiseen luemme niitä ahkerasti, luemme oikein ahmimalla, monet meistä kärsivät itsetuntovaikeuksista. Toki ne tarjoavat pienen, hetkellisen ahaa-elämyksen, mutta pitkässä juoksussa niiden vaikutus on mitätön. Luemme ja unohdamme lukemamme likipitäen heti. Ulkopuolisen sanoma tai kirjoittama neuvo harvoin tarjoaa mitään maata tai elämää mullistavaa, sillä pysyvän muutoksen pitää lähteä ihmisen itsensä sisältä. Oli kirjoitettu tai puhuttu teksti kuinka inspiroivaa tahansa.

Älä anna muiden ihmisten määritellä sitä, mitä ajattelet itsestäsi. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta siinä vaiheessa, kun ymmärtää sen, että itsetunto tarkoittaa sitä, mitä sinä ajattelet itse itsestäsi, ei muiden keloja sinusta, on matkalla kohti tasapainoisempaa minäkuvaa.

1 kommentti

  • Myös on yksinäisyyttä paljon ja väsymstä omaan elämään koska kokoajan sinä suoritat ja et saa tehdä sitä mitä oikeasti halvat, elämä on otettava Somesta kun muuta vaihtoehtoa ole.

    Jyrki Kujanpää kirjoittaja , päivämäärä

Kommentoi