Päästä irti turhasta painolastista

Jokainen meistä tuntee sen yhden tyypin, joka on kuin lyijypaino jalassa. Tyypin, joka on joko aina haluamassa jotain, valittaa ja kitisee kaikesta. Oli sitten kyse muista, ei paikalla olevista ihmisistä, elämästään tai maailmanmenosta ylipäätään. Uuvuttavan energiasyöpön, joka imee kaiken elämän ympäriltään ja jonka näkemisen jäljiltä on kuin olisi rekan alle jäänyt. Ja silti niin monet meistä pitävät tällaisia tyyppejä ympärillään. Joko kohteliaisuudesta tai peläten leimaantumista kusipääksi.

Elämme aikoja, jolloin on trendikästä olla positiivinen. Jokaisen ja heidän äitinsä julkaisut sosiaalisessa mediassa huokuvat sitä, kuinka tärkeää on säilyttää positiivinen elämänasenne, oli tilanne mikä tahansa. ”Hymyä korvasta korvaan!” Ja se estää meitä siivoamasta lähipiiriämme. Pelkäämme myös hankalaksi ihmiseksi leimaantumista näiden energiasyöppöjen toimesta. Sen he nimittäin ovat valmiita tekemään, jos asiat eivät mene heidän suunnitelmiensa mukaan. Ohjenuora nimittäin on: jos joku puhuu paskaa siitä, joka ei ole paikalla, hän tekee sitä myös silloin, kun sinä et ole siellä. Ja he tekevät sen uskottavasti.

Henkinen hyvinvointimme on paljolti riippuvainen siitä, millaisten ihmisten ympäröimänä olemme.  Ja suurin uhka henkiselle hyvinvoinnillemme on hyvät käytöstavat ja sen myötä tuleva kohteliaisuus. Voimmeko sanoa jollekulle ”suksi nyt helvettiin!” ilman leimaantumista kusipääksi? Ajattelemmeko liikaa sitä, mitä muut ajattelevat meistä? Kyllä. Niin monet kysyvät itseensä turhaantuneena, voinko silti olla ihan ok tyyppi, mutta välillä näyttää tietyille tyypeille kaapin paikan? Tietenkin voit, ja kannustan siihen. Se on nimittäin upean vapauttavaa.

Useat meistä ovat enemmän tai vähemmän läheisriippuvaisia. Haluamme saada hyväksyntää ja tulla hyväksytyksi. Sosiaalisessa mediassa olemme kyllä valmiita avautumaan ja tilittämään ihmisille heidän mielipiteistään välillä jopa äkkiväärin ilmaisuin, mutta kun kyse on lähipiiriimme kulkeutuneesta ja siihen jumittuneesta tyypistä, jolle asiat pitäisi kertoa kasvotusten, suut pysyvät supussa. Mikä on tavallaan täysin ymmärrettävää, sillä ihminen on tapojensa orja ja harvoin haluaa heiluttaa venettä, jossa istuu.

Laumaeläimenä me kuitenkin kaipaamme toista ihmistä lähellemme, vaikka hän olisi lyijynraskas. Hyvänä esimerkkinä moisesta voisi mainita kylmänkalseat avioliitot ja parisuhteet, joissa ihmiset värjöttelevät ihan vain tottumuksen takia: toista ei jaksaisi hetkeäkään, mutta mieluummin painetaan hampaat irvessä vastatuuleen kuin nostettaisiin kissa pöydälle ja sanottaisiin ”kiitti, mulle riitti”.

Perhettään ei voi valita. Kukaan ei voi vaikuttaa siihen, millaiseen sukuun syntyy. Mutta sen voi valita, millaisessa ystäväpiirissä elämäänsä elää. Meillä on käytössämme vain tämä yksi elämä, joten on suoranaista tyhmyyttä viettää päiviään ihmisten kanssa, jotka eivät resonoi positiivisella tavalla elämääsi. Irti päästäminen voi tuntua haastavalta, mutta kun se lopullinen päätös uskalletaan vihdoin tehdä, huomataan, kuinka kevyt olosta ja elosta tuli.