Oletko valmis feikkaamaan?

Täydellinen elämä, millaista sellainen on? Tähän kysymykseen on hyvin hankalaa vastata objektiivisesti, sillä täydellinen elämä on aina subjektiivinen kokemus. Tässäkin pätee vanha sananlasku ”yhden miehen roska on toisen aarre”. Se mikä jollekin on täydellistä, on toiselle täydellinen epäonnistuminen.

Täydellinen elämä, onko sellaista? On olemassa kivoja ja hienoja hetkiä, jolloin voimme todeta, että elämämme rakennuspalikat ovat hetkellisesti loksahtaneet paikoilleen kuin onnistuneessa Tetris-pelissä, mutta pääosin elämä on taapertamista vastoinkäymisestä ja pettymyksestä toiseen. Nämä onnellisuudet hetket, pienet keitaat elämän aavikolla tekevät elämästä elämisen arvoista. Jollekin tällainen hetki on kiva ilta ystävien kanssa, yhdelle rauhallinen koti-ilta tai toiselle matka jonnekin, hyvä treeni, mitä ikinä.

Sosiaalinen media on saanut meidät uskomaan, että täydelliseen elämään kuuluu erottamattomasti ulkoiset menestyksen merkit. Kaikki kiertää sykleissä, niin on tapahtunut myös tässäkin. Sosiaalisen median kuvavirta on saanut minut ajattelemaan, olemmeko palanneet 80-luvun kasinovuosiin, jolloin jupit olivat einesruokaa syövälle tuulipukukansalle, syystä taikka toisesta, yhtä aikaa kummajaisia, mutta myös menestyjiä, joiden elämä on täydellistä. Heidän hedonistista elämäntapaansa paheksuttiin, mutta pidettiin jopa tavoiteltavana. Ruskettuneet ja treenatut kehot, merkkivaatteet, hienot autot ja viimeisen päälle stailatut kodit. Eikä raha, valta tai ulkonäkö ole ollut täydellisen elämän mittari vain 80-luvulla, vaan aina kautta ihmiskunnan historian. Kukapa ei haluaisi itselleen ja perheelleen parasta mahdollista, mitä maailmalla on tarjottavanaan? Eri asia on, millä hinnalla sen saa ja kertovatko nuo kolme edellä mainittua muuttujaa täydellisestä elämästä.

Ranskalaiskirjailija Francoise Saganin yksi tunnetuimmista lausahduksista on ”raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin linja-autossa". Varmasti näinkin, mutta kun tuon suuntaista liturgiaa kuullaan (yleensä) hyvin toimeentulevien suusta, se kuulostaa laskujen, irtisanomisten, koronan ja konkurssiuhan alla elävien korvissa lähinnä vittuilulta. Kärjistettynä: olisi sama asia, jos terve, huippukunnossa oleva henkilö sössöttäisi vakavasti sairaalle, että ”se terveys nyt on vähän yliarvostettua, ilmankin pärjää”.

Massi itsessään ei tee ketään onnelliseksi, sillä todellinen onni löytyy henkisen tasapainon kautta. Joissakin tapauksissa maallinen mammona voi toimia jopa päinvastoin, kuten räppäri Notorious B.I.G. totesi: Mo’ money, Mo’ problems. On aivan se ja sama, kuinka iso lukema tilillä seisoo, sillä mikäli omissa nahoissa ei ole hyvä elää, sitä pahaa oloa ei kompensoida rahalla. Toki rahalla voi ostaa tarvittavia yksityisiä terapiapalveluja ja sitä kautta parantaa elämänlaatua, mutta lähtökohtaisesti vakavaraisuuden ja onnellisuuden välillä ei ole korrelaatiota – toisin kuin meidät on aivopesty mieltämään. Ja totta kai sitä mieluummin murjottaisi luksusautossa kuin joukkoliikennevälineessä, mutta eikö elämässä olisi tavoiteltava asia, että enemmän olisi hymyä kuin itkua?

1980-luvulla nuorten urbaanien ammattilaisten piti tehdä edes jotain konkreettista elääkseen ihailtua, vihattua ja kadehdittua elämää, kun taas 2021 riittää, että sinulla on älypuhelin ja hieman joustavampi moraali, joka antaa periksi muunnellun totuuden kertomisen. Kuten olemme nyt viimeisen parin vuoden aikana saaneet huomata, some on monella tasolla syöpää sielulle. Käsitellyt kuvat ovat kiiltävää pintaa, fasadia, jonka takana jokainen meistä on aivan tavallinen pulliainen.  Jatkuva larppaaminen oman elämän upeudesta täysin tuntemattomille käy pitemmän päälle henkisesti raskaaksi ja pahimmillaan tuottaa mielenterveysongelmia.

Katsoin hetki sitten dokumentin Fake Famous, jossa, nimensä mukaisesti, muutamasta taviksesta tekemällä tehtiin somejulkkiksia. Stailatut kuvat ja niiden yhteyteen kirjoitetut tyhjää täynnä olevat pseudosyvälliset tekstit olivat… noh, feikkejä. Ostetut seuraajat ja kommentit loivat oman pikantin lisänsä näille projekteille. Fake it till you make it, kuten sanotaan. Kaksi kolmesta koekaniinista luopui leikistä koettuaan omantunnontuskia siitä, että he esittävät jotain, mitä eivät todellisuudessa ole. Molemmat kokivat myös niin, että heidän aito minänsä murskaantuu täydellisen elämän larppaamisen jalkoihin.

Mitä opin tuosta dokkarista? Täydellistä, ongelmatonta elämää ei ole, mutta ehkä täydellisyys piileekin juuri elämän rosoisuudessa ja epätäydellisyydessä. Ei korkeakiiltolakatussa pinnassa, vaan siinä, että opimme hyväksymään elämän nousut ja laskut osana kasvuprosessia. Niiden tasapainosta muodostuu ei täydellinen, mutta hyvä elämä.

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa. Googlen tietosuoja ja Käyttöehdot löytyvät täältä.