Mitä sanoisit teini-ikäiselle itsellesi, jos kohtaisit hänet nyt elämää nähneenä? Millaisia ohjeita antaisit itsellesi? ”Opiskele!” ”Osta bitcoineja!” ”Ota iisisti, kaikki suttaantuu kyllä parhain päin.” Tällaista ajatusleikkiä on kiva leikkiä, mutta todellinen pihvi on siinä, kuuntelisiko nuorempi sinä vanhempaa sinua? Ei tietenkään kuuntelisi, sillä kuka teini-ikäinen tai aikuisiän kynnyksellä oleva nyt kuuntelisi ketään yli kolmekymppistä kalkkista?
”Teenage angst has paid off well, now I’m bored and old…”
Näin lauloi yksi teinivuosieni suurimmista idoleista Kurt Cobain Nirvanan Serve the Servants -biisillä. In Utero -levyn avausraidan sanoitukset viittasivat lähinnä siihen, kuinka Nevermindin jättisuosio on Cobainin mielestä jo takanapäin, joten hän halusi viedä musiikin uusille urille. Ja myös siihen, kuinka teinivuosien vihaisuus on tuottanut myös taloudellista hyötyä, vaikka raha ja suosio olivat Cobainille monelta osin vaivaannuttava asia.
Miksi nostin esille Kurt Cobainin ja Nirvanan? Nirvana ja muut 90-luvun alun grunge-pumput edustivat meille X-sukupolvelle muutosta silloiseen establishmentiin, yhteiskunnalliseen järjestelmään. Murros aiempaan oli huomattava maailman avautuessa. Yhtäkkiä meillä, sen aikaisilla nuorilla, oli tie taivasta myöten auki. Pääsimme kiinni johonkin suurempaan. Johonkin sellaiseen, millaista esimerkiksi vanhempamme eivät olleet koskaan saaneet kokea. Muutos toi mukanaan myös huolen tulevaisuudesta, kun kaikki tuttu ja turvallinen revittiin käsistä laman iskiessä päin pläsiä. Cobain ja kumppanit sanoittivat kappaleissaan nuorten vihan ja huolen sekä ahdistuksen tulevaisuudesta. Yhtäläisyyksiä tämän päivänä nuorten ja oman aikani nuorten kanssa löytyy enemmän kuin ensikatsomalta näkisikään.
Minulle, nyt keski-ikäiselle setämiehelle, tuo edellä mainittu värssy on muodostunut katkeransuloiseksi muistutukseksi siitä, mitä on joskus ollut ja mikä todellisuus tänä päivänä on. Nuorempana, kuten kuka tahansa muukin itseään aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori, olin enemmän tai vähemmän kapinallinen. Angstia oli vaikka muille jakaa, kun uhmakkaasti kapinoitiin vanhempia ja jäykkiä rakenteita sekä asenteita vastaan kaikella mahdollisella tavalla. Se kuuluu luontaiseen kasvuprosessiin, kun haetaan omaa paikkaa maailmasta ja tiedetään kaikesta kaikki sekä lopustakin puolet.
Sosiaalisessa media jo hetken pyörinyt sarkastinen kuitti ”Ok boomer”, joka on suunnattu baby boomer -ikäpolvea edustaville. Heitto, jota viskellään sinne tänne aiheesta riippumatta, kun koetaan, että ”toi käki ei tsennaa nykymenost mitää!” Tämä toteamus on verrannollinen nuoruuteni ”sä mistään mitään tiedä, jätä mut rauhaan” -kukkoilulle. Jälleen yksi osoitus siitä, että sukupolvi toisensa jälkeen tietää omasta mielestään elämästä ja sen lainalaisuuksista enemmän kuin edeltäjänsä.
Älkää käsittäkö minua väärin, ihailen syvästi nuorten elämänhalua ja -intoa, mutta olen myös realistinen sen suhteen, miten elämä meitä kouluttaa. Ja kuten vallankumouksella on tapana syödä omat lapsensa, niin käy myös nuoruuden kirkasotsaisuudelle ja kaikkitietävyydelle. Vaikka jokainen sukupolvi menee aina pienen askeleen ohi edellisestä, me kaikki olemme keski-ikäisinä niitä, joita omat lapsemme katsovat kieroon ja pitävät reliikkeinä. Yhtäkkiä huomaamme olevamme toisella puolella pöytää änkyttämässä, kuinka ”meidän nuoruudessa asiat olivat paremmin” jälkeläistemme letkautellessa meille sen hetkisiä muotifraaseja, joilla tehdään selväksi, että olemme pudonneet kyydistä jo aika päiviä sitten.
George Bernard Shaw totesi, että nuoruus menee hukkaan nuorissa. Mutta nuoruus pitää elää juuri nuorena, ei enää keski-ikäisenä. Nuoruus on rakennettu kyseenalaistamisesta, kapinoinnista ja angstista. Ja kaikesta tuosta pitää repiä kaikki irti silloin, kun siihen on mahdollisuus. Koska tulee sekin aika, kun vimman korvaa väsymys.
Teemu Potapoff
”Ok boomer!”
Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa. Googlen tietosuoja ja Käyttöehdot löytyvät täältä.