No Regerts
Tunnustan: olen valehdellut kirkkain silmin päin naamaa, pettänyt ollessani parisuhteessa, jättänyt, ajatellut omaa etuani, varastanut, uhriutunut, puhunut pahaa toisesta. Jäänyt kiinni ja selitellyt suut ja silmät täyteen. Ollut kaikkea muuta kuin suoraselkäinen mies. Ehkä adjektiivi, jolla aiempaa minua voisi kuvailla olisi kusipäinen. Mutta harvoja tekemiäni valintoja kuitenkaan kadun. Miksi näin?

Sanotaan, että ihminen on osiensa summa. Kokemukset, niin hyvät kuin pahatkin, muovaavat meitä ihmisinä. Me synnymme tänne tyhjinä tauluina, tabula rasoina, ja lähdön hetkenä punnitaan, miten olemme eläneet elämämme. Mitä jää viivan alle? Jos kuitenkin typistetään tätä ajatusmallia hieman pienempiin mittasuhteisiin, vielä tärkeämpää on, kuinka elämme päivästä toiseen. Itselläni on pitkän aikaa ollut yhtenä tärkeänä ihmisyyden mittarina se, mitä mietin, kun painan pääni tyynyyn. Voinko nukahtaa tyytyväisenä tuntien, että olen toiminut ihmisenä, kuten toivoisin toimivani? Puhdas omatunto on paras päänalunen. Luonnollisesti se ei aina onnistu, mutta siihen pyrin.

Tehdyt tai tekemättömät asiat harmittavat, mutta kaduttavatko ne? Välillä ehkä ohimennen, mutta suuremmassa mittakaavassa on vaikea miettiä, miksi niiden pitäisi kaduttaa. Myönnän, että tällainen johtuu elämäntilanteestani. Olen terve, kohtuullisesti toimeentuleva keskiluokkainen keski-ikäinen mies, jolla elämän kehykset ovat suorassa, joten minun on helppo selitellä itselleni, että ”kaikella on merkityksensä” ja ”kaikkea, mokia ja onnistumisia, on tarvittu tämän polun kulkemiseen”. Tai jotain muuta ylimielisen länsimaalaista viiden sentin filosofiaa.

Minun on helppo selitellä itselleni, ettei tarvitse katua tehtyjä tai tekemättömiä asioita, koska elämä on johdattanut minut tälle pysäkille, missä minun on hyvä olla. Ihmisenä ja miehenä. Ajattelisinko katumisesta toisin, mikäli elämäni olisi aivan toisenlaisissa kantimissa? Juupas, eipäs, vaarinhousut -arvuuttelu on turhaa, mutta uskon vahvasti, että ajatukseni menneistä valinnoistani ja tehdyistä asioista ovat ikään kuin saaneet sokerikuorrutuksen onnellisen elämäntilanteeni takia.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin tekemiäni vääriä valintoja. Päinvastoin. Häpeän niistä monia, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Monessa kohtaa olisin voinut toimia toisin, mutta edelleen: olisinko siinä missä olen, mikäli olisin tehnyt toisin? Tämä pirullinen mindfuck ei jätä rauhaan.

Kuten alussa totesin, synnymme tyhjinä tauluina, joihin elämä maalaa omia kuviaan. Tämän tajuaminen oli tärkeä osa henkistä kasvuani. Edesmennyt nyrkkeilylegenda Muhammad Ali totesi: ”Viisikymppinen mies, joka sanoo ajattelevansa edelleen kuin kaksikymppinen on heittänyt hukkaan kolmekymmentä vuotta.” Jokainen meistä mokaa ja tekee vääriä valintoja, mutta ratkaisevaa on, ottaako niistä opikseen. Kasvaako ihmisenä? Kaatuneen maidon kaatumista on turha päivitellä liian pitkään. Tärkeämpää on ottaa rätti kauniiseen käteen, pyyhkiä pöytä puhtaaksi ja yrittää seuraavalla kerralla olla vakaakätisempi.

Niin kauan kuin elämää on jäljellä, on myös mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen. Haluatko kertoa jollekulle, että rakastat häntä? Kerro se hänelle. Haluatko käydä jossain, mihin olet aina haikaillut? Toteuta se. Jos sinulla on unelma, haave, toteuta se. Ei tarvitse jahkailla myöhemmin, että kaduttaa, kun ei koskaan tehnyt sitä tai tätä. Parempi vanhainkodissa on kertoa niitä stooreja kuin vain olla kuunteluoppilaana.

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa. Googlen tietosuoja ja Käyttöehdot löytyvät täältä.