MILLE SAA NAURAA?

”Mikä on kehitysvammainen merten kuningas?

- Poseidown”


Reilu vuosi sitten minun ja ystävieni Facebook-ryhmä joutui median ja yleisön hampaisiin, kun eräs taho päätti vuotaa luvattomasti ottamansa kuvakaappaukset keskusteluistamme Seiskalle.


Luonnollisesti kaikki mahdolliset ylemmyydentuntoiset toimittajat, kolumnistit ja
kommenttiketjujen social justice warriorit ampaisivat haaskalle yhtä nopeasti kuin talonmies liukkaalta peltikatolta. Kaikkihan keskustelevat ystäviensä kanssa aina asioista niin, että kontekstista irrotettunakin ne kestävät päivänvalon eivätkä herätä vääriä assosiaatioita.


Mutta mitä tulee tämän kolumnin alussa olevaan vitsiin, pidin sitä hauskana silloin, kun sen keksin ja pidän sitä hauskana edelleen. Se on hauska vitsi. Tottakai minut yritettiin ristiinnaulita kirjoittamastani kehitysvammaisvitsistä, mutta ikävä kyllä se ei nyt vain onnistunut. Miksi? Kerron sen myöhemmin.


Tapaus palautui mieleeni jokin aika sitten, kun katsoin stand up -koomikko Dave Chapellen tuoretta Netflix-spesiaalia. "Motherfuckers are so sensitive, the whole country has turned into bitch-ass n*ggas. Everything you say upsets somebody. " Näin totesi yksi stand up -pelin arvostetuimmista hahmoista, ja tässä toteamuksessa on vinha perä. Jos stand up -koomikko ei voi lavalla puhua asioista, kuka sitten voi?


Jäin miettimään: mistä voi vääntää vitsiä ja mistä ei? Vanha ja vinha totuus on, että kaikesta pitää voida vitsailla. Kaikesta. Yleensä ne hauskimmat jutut ovat juuri niitä ilkeimpiä. Ja nauramme niille juuri siksi, koska tiedämme, että niille nauraminen on tietyllä tavalla ”väärin”. Ihminen nauttii toiselle nauramisesta.


Mitä enemmän kierrämme eri teemoja kuin kissa kuumaa puuroa, sitä suuremmaksi ne kasvavat mielissämme. ”Mutta ei muiden kustannuksella saisi nauraa!” Miksi ei saisi? Onko olemassa entiteettiä, joka on täysin koskematon ja niin erillään muista, ettei siitä voisi vitsailla? Ja kuka määrittelee, mistä kukanenkin saa vääntää vitsiä? Eivät ainakaan sijaisloukkaantujat, joita sosiaalinen media on täynnä.


Olen somessa törmännyt muutaman kotimaisen stand up -koomikon kitinään siitä, kuinka huumorin pitäisi olla tietynlaisten kehysten sisällä. Ettei nyt kukaan vain loukkaantuisi. Sellaista kilttiä, koko perheen huumoria. Samaan hengenvetoon arvostellaan Chapellen tai Ricky Gervaisin kaltaisia teräväkielisiä, -mielisiä ja -kynäisiä koomikoita, jotka uskaltavat koskea kaikkeen. Pro tip näin katsomosta: juuri sen rohkeuden takia he esiintyvät täysille saleille ja tienaavat ne isot setelit.


Miksi sitten minua ei voitu laittaa julkiseen jalkapuuhun keksimäni vitsin perusteella? Veljeni on kehitysvammainen. Vanhempieni työskenneltyä koko uransa mielisairaanhoitajina, olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni ollut tekemisissä kehitysvammaisten parissa, joten pidän heitä aivan samanlaisina ihmisinä kuin keitä muita tahansa. Kehitysvammaisuus ei ole minulle tabu, josta ei saisi puhua pilke silmäkulmassa.

Joku voisi sanoa, että asioille nauraminen vahvistaa stereotypioita, mutta näen asian aivan eri kantilta. Vitsaileminen ja asioille nauraminen vapauttaa ja nimenomaan purkaa tabuja sekä tekee asioista arkipäiväisempiä. Eri asia tietenkin on, onko vitsin punchline hyvä. Tai missä yhteydessä se kerrotaan. Ja kukaan tuskin enää kaipaa takaisin Aake Kallialan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen ”näyttelemiä” mustalaisia tai kännisiä Lapin ukkoja. Haukkumisella ja vitsailulla on vissi ero.

1 kommentti

  • Moro Teemu!
    Muistan aikoinaan kun opiskeluaikana matkatessamme kaverini kanssa kotiin linja-autolla, samaan autoon nousi kehitysvammaisten seurue ohjaajineen paluumatkalla retkeltä takaisin hoivakotiin. Keskustelimme kaverini kanssa jotain niitä näitä ja takana oleva kehitysvammainen mies oli kuunnellut keskustelua ja heitti väliin jonkun juuri siihen sopivan vitsin johon tietysti aloimme nauramaan katketaksemme, ihan vain siksi, että se oli tosi hyvä. Tähän eräs ohjaajista puuttui ja käsitti asian ilmeisesti niin, että olimme nauraneet miehen olemukselle ja alkoi tylyttää ja nolata meitä kaikkien matkustajien kuullen. Vaikka kuinka yritimme selittää sitä mikä tilanne oikeasti oli, hän ei suostunut kuuntelemaan. Muut matkustajatkin katsoivat meitä arvostelevasti. Tuli aivan semmoinen olo ettemme olisi saaneet ottaa tätä kehitysvammaista miestä tasavertaiseksi kanssamme. Tunsin vääryyttä sillä minullakin on kehitysvammainen serkku joka on vieläpä erittäin läheinen ja jonka kanssa vielä nykypäivänäkin useasti heitellään herjaa puhelimitse ja voin sanoa, että hän kaipaa sitä muuten niin harmaaseen ja yksitoikkoiseen laitoselämäänsä. Kuuntelen melkeinpä päivittäin sinua tuolla Cityn aalloilla ja täytyy sanoa, että koen sukulaissieluisuutta kanssasi näiden juttujen perusteella. Toki voisit olla jopa sukunimesi perusteella sukulainenkin. Niin tai näin, jatka samaan malliin!

    Pete kirjoittaja , päivämäärä

Kommentoi