Kukaan ei tässä maailmanajassa kanna yhtä suurta syyllisyyden taakkaa kuin vaaleaihoinen, lihaa syövä heteromies. Väitetään mitä tahansa, mutta näin se vain on. Valkoinen mies on ainoa taho, jota voi lyödä kuin kuin vierasta sikaa, syyttää ja syyllistää kaikesta ilman seuraamuksia.
Miehen taakka on raskas kantaa. Stand up -koomikko Louis C.K. vitsaili Shameless-setissään, kuinka valkoisella miehellä on elämässään helpompaa kuin muilla. Vitsin alkuperäinen kärki piili rotujen eriarvoisuudessa, mutta väitän, ettei valkoisen keski-ikäisen ja keskivartalolihavan miehen osa vuonna 2017 ole mitenkään erityisen tavoittelemisen arvoinen.
Kun kerroin muutamalle ystävälleni kirjoittavani aiheesta muutaman sanan, vastaus oli kautta linjan osaaottava. Jotkut alkoivat jo kirjoittaa muistokirjoitusta. Tämä taas kertoo omaa kieltänsä ajankuvasta sekä tämän päivän diskurssista. Me miehet emme enää uskalla puhua asioista ilman julkisen nöyryytyksen ja höykytyksen pelkoa. Miesten suurin synti on olla mies.
Tuoreimpana esimerkkinä tällaisesta täysin tekemällä tehdystä miesten syyllistämisestä on muun muassa Helsingin Sanomien ”menestyksekkäästi” raportoima manspreading eli äijähaara. Äijähaara? Anteeksi ranskani, mutta mitä helvettiä? Onko leveästi istuminen jotenkin miesten yksinoikeudella julkisissa liikennevälineissä harjoittama kanssamatkustajien ahdistelun muoto? Miehet istuvat niin kuin miehet ovat istuneet tuhansia vuosia. Nyt miehen luontaisesta, geneettisessä selkärangassa (meillä on pallit!) olevasta tavasta istua on Hesarin toimituksessa vedetty yhtäläisyysmerkki siihen, että naiset kokevat olonsa henkisesti tukalaksi tai uhatuksi. Jos joku istuu leveästi, hän on moukka. Oli sitten kyseessä mies tai nainen, ja jos nyt kokee olonsa tukalaksi sen takia miten mies istuu, suosittelen keskustelemista ammattihenkilön kanssa.
Samaan kategoriaan menevät man-gazingit ja mansplainingit. Mies tuijottaa tai mies selittää. Huomion arvoinen on etuliite man, mies on syypää. Ei, kyse ei ole miesten uhriutumisesta, vaan selkeästi tasa-arvon näkökulmasta tapahtumattomasta asiasta. Mikäli tasa-arvon halutaan toteutuvan, ei ole tarvetta hakea syypäätä vain toisesta sukupuolesta, sillä kaikki meistä, miehet ja naiset, syyllistyvät moisiin. Yhtä lailla miehet joutuvat naisten ahdistelemiksi. Ja kuka mies ei olisi saanut omaa osaansa naisten harrastamasta femsplainingista, nalkuttamisesta?
Miehet on kuohittu, ja olemme suostuneet siihen mukisematta. Sälytän vastuun tästä eritoten meidän itsemme harteille. Olemme antaneet tilanteen valua ulottumattomiimme. Ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti.
Tällaisesta hyviä esimerkkejä ovat mancavet ja ”kysyn hallitukselta, pääsenkö sinne” -toteamukset. Kotini on linnani -ajatus on enää hieno muisto menneistä ajoista, sillä nämä kellarin pimeimpään nurkkaan tekemällä tehdyt muka hienot, muutaman neliön kokoiset luukut eivät ole mitään muuta kuin aikuisen miehen taannuttamista lapsen tasolle. ”Siellä se meidän Pertti on omassa miesluolassaan puuhailemassa niitä omia juttujaan.” Näitä sitten esittelemme ylpeydellä kavereillemme. ”Kattokaa, mulla on tämä oma alueeni talosta, josta maksan puolet.” Paljon puhutaan pariskunnan osapuolten välisestä tasa-arvosta, mutta toteutuuko se miehen ollessa alisteisessa asemassa suhteessa naiseen? Jos nainen joutuisi kyselemään lupia menemisiinsä mieheltään, mies olisi alistava sika, mutta miehen jättäessä loma-anomuksia kolmena kappaleena, se on tavallista arkipäivää suomalaisessa parisuhteessa. Miten olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa tasa-arvoinen ja -vertainen, aikuinen kumppani kyselee lupia toiselta menemisiinsä ”ulkoruokinnan” pelossa? Yhteinen sopiminen asioista on aina tervettä, lupien kyseleminen 18 ikävuoden jälkeen on lähinnä naurettavaa.
Yhtäältä huudetaan tasa-arvon perään ja pöyristellään juorulehtien otsikoita, joissa hehkutetaan naiskansanedustajan tai -urheilijan ulkonäköä. Hassua vain, että nämä otsikot ja jutut ovat tilastollisesti pääasiallisesti naisten kirjoittamia. Mutta samaan aikaan kuitenkin on ihan hyväksyttyä arvostella sitä, kuinka paljon Leonardo Di Caprio on lihonut sitten viime näkemän, eikä kukaan sano mitään. Sillä se on ok, koska valkoihoinen keski-ikäinen mies.
-Teemu Potapoff