Amerikkalainen julkkiskultaseppä Ben Baller julkaisi jokin aika sitten Twitterissä päivityksen. ”Remember, being offended is a choice.” Muista, loukkaantuminen on valinta.
Tässä maailmanajassa korusepän sanoissa on vinha totuus. Voimme itse valita, mistä ja milloin loukkaannumme. Sääli vain, että olemme päättäneet loukkaantua jokaisessa välissä ja likipitäen jokaisesta asiasta. Mutta mielestäni se ei ole suurin ongelma, vaan väärinymmärtäminen. Se taas johtaa loukkaantumisen loputtomaan suohon, josta on vaikea kammeta itsensä ylös.
Sosiaalinen media on kaikin puolin näppärä keksintö, mutta onko siitä tullut massiivinen rasite ihmisten väliselle kommunikaatiolle? On. Sosiaalinen media on poistanut sosiaalisen sordiinon, joten ei mene päivääkään, etteikö jossain päin internetiä olisi menossa kina, kiista tai riita toisilleen täysin tuntemattomien ihmisten kesken. Taistelu, joka harvemmin johtaa kummankaan osapuolen kokemaan valaistukseen. ”Ei hemmetti, sä oletkin kuule ihan oikeassa! Anteeksi, kun uhkasin tappaa sut ja polttaa talosi.” Nuo ovat ehkä internetin harvemmin kuullut sanat.
Sosiaalisen media suurin Akilleen kantapää kommunikaatiota ajatellen on kasvottomuus. Koska emme näe väittelyn vastapuolta, emme myöskään näe hänen kehonkieltään tai kuule, kuinka hän painottaa sanojaan, joten kynnys väärinymmärtämiseen kasvaa mitä pidemmälle ”keskustelu” etenee. Emme voi tietää, kirjoitetaanko joku asia pilke silmäkulmassa hymyillen vai kulmat kurtussa, ja koska jokainen meistä lukee asiat omaan kokemuspohjaansa nojaten, default-oletuksena on yleensä vittuilu. Josta taas seuraa lisää pahoja sanoja, jotka kasvottomuuden rohkaisemana menevät liian usein henkilökohtaisuuksiin.
Nettikeskusteluja seuratessa väistämättä tulee mieleen, että asioihin vihamielisesti suhtautuminen on entistä yleisempää. Omaa pahaa oloa oksennetaan netin keskustelupalstoille, jotta edes hetkeksi saataisiin itselle pieni tyydytyksen tunne. ”Siitäpäs sai!” Ihan muistutuksena: internetissä pätevät samat käyttäytymissäännöt kuin reaalimaailmassa. Sano toiselle, mitä itse haluaisit kuulla.
Kenelle sitten Ballerin sanat voisi suunnata? Totta kai tasapuolisesti meille kaikille. Koska jokainen meistä tulkitsee asioita, uutisia ja tekstejä omien silmälasiensa takaa, aina on mahdollista, että kirjoitus/uutinen/video saattaa mennä tunteisiin, mutta on olemassa kaksi ryhmää, jotka dominoivat netin keskustelupalstoja, mutta joihin kukaan ei myönnä kuuluvansa: mielensäpahoittajat tai sijaisloukkaantujat. Luulisi, että nämä ovat yksi ja sama asia, mutta ei, eivät ole. Ryhmien välillä on tärkeitä nyanssieroja, jotka erottavat ne toisistaan.
Ensiksi mainittuun ryhmään kuuluvat he, jotka vetävät herneen nenäänsä aiheesta kuin aiheesta. Mielensäpahoittajilla on monesti suosikkiaiheensa, joista kirjoitetaan vuodesta toiseen, mutta tämä ryhmä ei kaihda mitään aihetta. Kaikessa on aina mahdollisuus pöyristyä. Mielensäpahoittajien juuret juontavat sanomalehtien mielipidepalstoille.
Sijaisloukkaantujat ovat valmiita pahoittamaan mielensä, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä heidän kanssaan. Tämän ryhmän edustajat, ns. social justice warriorit, ovat mestareita loukkaantumaan toisten puolesta. Kyseessä on hyvinkin äänekäs ryhmä, jonka jäsenten kanssa väitellessä jäät hopealle. Toisin kuin mielensäpahoittajat, joiden toiminta jää lähinnä nettihuuteluksi, sijaisloukkaantujat ovat vaikuttaneet keskusteluilmapiiriin niin, että monet asiat jäävät sanomatta julkisen lynkkauksen pelossa. Poliittinen korrektius on sääntö, ei poikkeus.
Palatakseni alun sitaattiin: muista, loukkaantuminen on valinta. Voit valita, kannattaako tästä tai tuosta vetää hernettä nenään. Ja vastavuoroisesti kaikesta ei tarvitse olla mielipidettä. Molemmat vaihtoehdot ovat vapauttavia.
-Teemu Potapoff