Olen toiminut media-alan yrittäjänä viimeiset parikymmentä vuotta. Henkilökohtaisesti rakastan yrittäjyyttä sen ajoittaisesta epävarmuudesta huolimatta.
Yrittäjyys vaatii kuitenkin paljon selkärankaa, sillä olisi hyvin helppoa siirtää asioita huomiselle. Sen lisäksi pitää olla tuhti nyrkillinen yrittäjähenkisyyttä, joka mielestäni tarkoittaa proaktiivista asioihin tarttumista, joka pitäisi näkyä myyntihenkisyytenä, sillä ala, jolla operoin, on hyvin kilpailtu.
Sitten niihin negatiivisiin puoliin: Yrittäjyys vaatii perheeltä ymmärrystä, ja varsinkin luovan työn yrittäminen. Yrittäjä on yrittäjä ympäri vuorokauden, joten töiden tekeminen vaatii välillä paljonkin sovittelua minulta ja vaimoltani, joka tekee ns. normaalia työtä.
Kun muun muassa kirjoittaa työkseen, tekeminen vaatii keskittymistä ja oman aikansa, eikä kerran löydettyä kirjoittamisen flow’ta tuosta vain katkaista ja startata uudelleen. On tärkeää, että kumppani ymmärtää tämän ja osaa ottaa koppia lapsesta ja hänen hoitamisestaan.
Helsingin Sanomissa julkaistiin 1. huhtikuuta Jussi Salmelan kolumni ”Olen kuullut muilta isiltä typeriä perusteluja sille, miksi he eivät pidä vanhempainvapaita”. Otsikon hieman kärjekkäistä sanoista huolimatta itse tekstissä oli muutamia loistavia havaintoja, joita peilasin omaan isyyteeni ja ympärilläni olevien isien kanssa käytyihin keskusteluihin.
Totta on, että sekä perhe-elämässä että työmaailmassa on niitä puuduttavia, mekaanisesti toistettavia rutiineja, mutta rutiinit luovat meille ihmisille turvallisuuden tunteen. Niin aikuisille mutta eritoten lapsille.
Salmelan mukaan suurimpia perusteluja sille, etteivät isät halua käyttää vanhempainvapaitaan täysimääräisesti on vetoaminen siihen, että rahat eivät muutoin riitä. Perheenisänä reilut kaksi vuotta rimpuilleenani allekirjoitan sen, että rahojen riittävyys on yksi suurimpia stressin aiheuttajia.
Tämä korostuu, kun yrittää tehdä jonkinlaista ”uraa” yrittäjän roolissa. ”Kyllä ihmisillä kannattaa olla jonkinlainen puskuri pahan päivän varalle.” No shit, Sherlock. Eipä koskaan tullutkaan mieleen moinen.
Yksi kuukausi voi olla huomattavasti parempi kuin toinen, ja kun asiakkaiden kassa sattuukin olemaan punaisella ja maksuja viivästytetään yli eräpäivän, työn tehnyt taho repii viimeisiä hiuksiaan päästään. Asiat ketjuuntuvat, eikä kasvava laskupino helpota stressiä.
Tässä kohtaa pääsemmekin yrittäjyys-sanan ytimeen: Yrittäjä nimenomaan yrittää tulla toimeen, selviytyä päivästä ja viikosta toiseen. Joskus se on helpompaa, toisinaan hyvinkin vaikeaa. Tällaisen kanssa kuitenkin pitää vain elää, ja perheessämme on alusta saakka tehty ratkaisuja, jotka olisivat kaikille parhaita mahdollisia.
Yrittäminen on oma valintani, enkä ihan heti olisi valmis vaihtamaan sitä ”ysistä viiteen” -duuniin, sillä vaikka kuukausittain tuleva palkka luo tietynlaista vakautta ja turvaa, se myös sitoo liikaa. En tiedä, omaanko ummehtuneen toksisen ajatusmaailman miehen roolista ”perheen päänä”, mutta itselleni on tärkeää, että mies pystyy pitämään myös taloudellista huolta perheestään.
Eikä sitä voi kiistää, etteikö se toisi mukanaan paineita suoriutumisesta, ja uskallan väittää, että näin ajattelee suurin osa isistä. Mutta jos tässä on jotain oppinut, niin ainakin sen, että vähemmälläkin pärjää ja saa kasattua oikein mukavan elämän itselleen ja perheelleen.
Salmela kirjoittaa myös, kuinka yksi isien kertomista syistä vanhempainvapaiden välttelyyn on urakiidon katkeaminen. Kuten Salmela, minäkään en ymmärrä tätä syytä. Kun tällaista käytetään syynä, ensimmäiseksi tulee mieleeni, kuinka hyvin työt onkaan tehty, kuinka hyvissä kantimissa se ura on, jos parin kuukauden mittainen poissaolo – perusteltu sellainen – vaarantaa etenemisen uralla.
Samaan aikaan myös ymmärrän isiä siinä, että se kaikista houkuttelevin vaihtoehto ei ole jäädä kotiin istumaan lastenhuoneen lattialle legojen keskelle uhmaikäisen muksun kanssa. ”En tykkäääää” -huuto noustessa falsettiin, olisihan se mukavampaa vaihtaa kuulumisia kollegan kanssa kahvihuoneessa kuin haisevia kakkavaippoja kylpyhuoneessa.
Yrittäjyydessä ja palkkatyössä on molemmissa hyvät ja huonot puolensa, mutta suurin ero näiden kahden välillä on mahdollisuus läsnäoloon. Väitän, että yrittäjänä pystyy osallistumaan perhearjen pyörittämiseen isommin. Ratkaisevaa kuitenkin tietysti on, onko vain paikalla vai onko läsnä, mutta yrittäjyys joustaa paremmin kuin ysistä viiteen.
Kuten Salmela tekstissään hyvin havainnoi, muksu on muksu sen yhden ohikiitävän hetken, jota ei saa koskaan enää takaisin. Mutta sillä lyhyellä hetkellä, puolella vuodella tai vuodella, on suunnattoman iso merkitys tulevaisuudessa.
Kuten sanotaan: Kun teet 20 vuotta hurjasti töitä ja päälle vielä ylitöitä, sen muistaa yksi ihminen. Lapsesi.