Hukatut vuodet

Oli kaunis ja lämmin kesäkuinen ilta, kun kävelin koiran kanssa iltalenkillä. Tuttuun tapaan korvakuulokkeissa raikasi musiikkia, ja pian korvakäytäväni täyttyivät Iron Maiden -yhtyeen klassikkokappaleella Wasted Years. Tuijottelin myöhäisillan pimenevää taivasta ja pääskysten lentoa miettien menneitä vuosia. Montako olen heittänyt niistä hukkaan?

Millaisia ovat hukkaan heitetyt vuodet? Miten ne mitataan, ja voinko itse sanoa tuhlanneeni vuosia? Mikään ei kuulosta masentavammalta kuin hukkaan heitetty aika, sillä meillä on vain X määrä elinvuosia eikä kukaan pysty ennustamaan, milloin hiekka tiimalasissa on käymässä loppuun.

Lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti, kun taas aikuisena aika tuntuu valuvan läpi sormien ja eikä mistään saa otetta. Aiemmin päivät kestivät ikuisuuden, kun taas aikuisena hyvä, että ehtii sujauttaa läpsyttimiä jalkoihin, kun pitääkin jo palata takaisin margariinitehtaan hihnalle. Sinne meni taas yksi kesäloma ja edessä on pitkä vuosi ennen seuraavaa.

Amerikkalaistutkija Adrian Bejanin mukaan ajatus ajan nopeammasta kulkemisesta on harha, sillä nuorempana aivot pystyvät käsittelemään asioita määrällisesti enemmän kuin vanhempana. Samaan aikaan nuorten ihmistaimien aivot myös imevät itseensä tietoa kuin sieni, kun taas vanhemmilla uuden informaation omaksuminen on haastavampaa. Ehkä juuri tämän harhan vuoksi meillä aikuisilla on kiire suorittaa ja kokea mahdollisimman paljon asioita, mikä taas synnyttää paniikinomaisia suorituspaineita. Se taas nostaa pintaan kysymyksen siitä, osaako vanhempi ihminen pysähtyä ja nauttia hetkestä? Vai onko hetkeen pysähtyminen sen ”täydellisen” Instagram-kuvan ottamiseen ja sen postaamiseen käytetty aika? #lifeisnow

Minulla ei ole koskaan ollut ikäkriisiä. Ei 20-, 30- tai 40-vuotiaana, ja olen aina ihmetellyt, mistä se johtuu. En ole kokenut, että olisin koskaan jäänyt mistään paitsi. Toki olisin voinut tehdä monia asioita toisin, ehkä jättää joitakin asioita tekemättä, mutta sellaisen päivitteleminen on totaalista ajanhukkaa. Eletty mikä eletty, ja valitsen aina mieluummin sen, että olen tehnyt, kokeillut ja mokaillut liikaa kuin liian vähän, sillä mikään ei harmita yhtä paljon kuin elämätön elämä. Olen mieluummin kertojan kuin kuuntelijan roolissa.

Uskallankin väittää, että ikäkriisi ja ajatus niin sanotuista hukatuista vuosista ovat hyvin tiukasti kytköksissä toisiinsa. Minkä muun syyn takia keski-ikäisillä eronneilla ja karanneilla iskeytyy hieman vaivaannuttava menovaihde päälle? Kliseisesti hankitaan urheiluautoa, prätkää, tuhdimpaa miehustaa ja kylkeen se nuorempi kumppani. Yritetään ikään kuin palata nuoruuteen ja elää uudelleen niitä ex-kumppanin kanssa ”menetettyjä” vuosia. Vuosia, joita ei koskaan saada takaisin. Hassua mutta inhimillistä. Ihmettelenkin: miksi ei kääntää noita vuosia kokemuksiksi, rikkaudeksi ja näiden myötä voitoksi, vaan suomia itseään tai toista tehdyistä valinnoista ja samalla aiheuttaa itselleen negatiivisia ajatuksia?

Vuodet vierivät, se on selvää. Elettyjä vuosia ei saa takaisin, vaikka kuinka yrittäisi, mutta kuten todettua, on täysin itsestä kiinni, kokeeko niiden olleen hukattuja vai maksettuja oppirahoja, jotka sijoittaa parempaan huomiseen.