Muuttuiko elämäni Lidlin onnenkeksien ohjeilla?

Ihmiset ottavat elämänohjeensa mitä oudoimmista asioista. Dick Johnsonin kynäniekka Teemu päätti hakea Lidlistä paketillisen Vitasia-onnenkeksejä ja katsoa, löytyisikö niistä päämäärättömään elämässä harhailuun punaista lankaa jota seurata, jos suo itselleen yhden keksin viisauden kerrallaan kymmenen päivän ajan. 

 

Itse keksit ovat melko peruskauraa, eli lähinnä vehnäjauhoa ja sokeria eivätkä mitenkään kummoisen makuisia. Ihan passeleita kahvin kavereita silti, mutta sisällä oleva paperilappu voi asiaan vihkiytymätöntä hämmentää. Todettakoon myös, että parissa tapauksessa lappunen oli melko sitkeästi kiinni keksissä ja tulinkin kertaalleen vahingossa syöneeksi osan ennustusta. Haastehan tunnetusti lisää vain näiden tuossa mystisyydestään ja arvoituksistaan tunnetussa itämaassa, eli Saksassa, valmistettujen keksien arvoituksellista vetovoimaa.

Keksien napostelun tuloksena oli syvällinen katsaus omaan sieluun ja pohdintoja palkkapäivistä, perjantai-illan vietosta sekä omista päämääristä elämässä. 

Päivä 1:

“Your money will increase very soon”

“Rahasi lisääntyvät todella pian”

Mistä onnenkeksi tiesi, että palkkapäivä on vain muutaman päivän päässä? Kenties tässä onkin jokin oikea ajatus, eikä kyse ole vain höpöhöpöstä tai pilipali-naminamista.

Yllättävästi keksi puhuu kuitenkin suoraan rahasta eikä esimerkiksi kierrellen hyvinvoinnista tai suuremmista konsepteista. Uhkarohkea veto, sanon minä. Keksi osui kuitenkin oikeaan heti ensimmäisellä vedolla, joten olen kiinnostunut näkemään, miten tämä vielä kehittyy. Jos saan vielä palkkapäivänkin jälkeen lupauksen lisärahasta niin alan ottamaan keksit vakavasti. Aloittelijan tuuria!

Päivä 2:

“Tonight your destiny has prepared something special”

“Tänä iltana kohtalosi on valmistellut jotain erityistä”

On perjantai. Mistä erityisestä voisi mahdollisesti olla kyse? Suunnitelmissani on juoda rommia ja pelata vanhoja konsolipelejä. Päivä alkoi muutenkin hitaasti, sillä busseihinkin vaikuttavan lakon ansiosta myöhästyin töistä, toivon mukaan tämä ei vaikuta perjantaimättöjeni ostoon.

Mutta mikä on tämä mystinen kohtalo, josta keksi puhuu? Jotkut uskovat kohtaloon, toiset karmaan. Jotkut laittavat kaiken tapahtuneen Jumalan tai jumalten piikkiin. Sveitsiläinen psykiatri Carl Jung totesi: “Kun sisäistä tilannetta ei tiedosta, ilmenee se ulkoisena kohtalona.”

En kuitenkaan usko, että lopulta tapahtunut perjantai-iltana rommin kittaaminen ja sammuminen ennen yhtätoista on sitä jotain erityistä, mistä onnenkeksi puhui tai en vain tajunnut tilanteen hienostunutta merkitystä elämälleni, josta Carl Jung olisi voinut minulle runoilla. Kenties se olikin juuri sitä, mitä kaipasin!

Päivä 3:

“Although you know it better, you are not teaching”

“Vaikka tiedätkin sen paremmin, et silti opeta”

Hidas maanantaiaamu ei voisi aueta kryptisemmin. Tavallaan journalistin olennaisin työtehtävä on ihmisten sivistäminen ja opettaminen heille tuntemattomista ja vieraista aiheista, mutta opettamiseksi en ole sitä koskaan tohtinut luonnehtia. Päällepäsmäröinti tuntuu kuuluvan monen lehtitoimittajan arkeen, minä taas pidän itseäni avoimen tyhjäpäisenä ja ilahdun, jos joku jaksaa horinoitani lukea.

Sinänsä keksi on aivan oikeassa, sillä eihän minulla mitään pedagogisia valtuuksia ole. Yritän silti jakaa vähäiset tietouteni rippeet muiden iloksi, sillä kirjoittaminen on ainoa lahjani tälle maailmalle. Todettakoon siis että ei, en opeta. Toisaalta en myöskään tiedä yhtään paremmin kuin muut, vaikka muutaman olutlasin jälkeen saattaa siltä vaikuttaa.

Toisaalta opettamisen puute lienee myös hyväkin asia: maailmassa on liikaa päällepäsmäreitä ja ihmisiä, jotka yrittävät kertoa sinulle, miten pitäisi ajatella. Parempi on vain niellä keksin ajatukset siitä, että tiedät kuitenkin itse asiat aina paremmin. Kenties kysymys olikin pohjimmiltaan itsetuntoon ja -varmuuteen liittyvä, eikä niinkään pedagogiikkaan. Kannattaa siis luottaa aina itseensä!

Päivä 4:

“A commitment that required all your efforts will pay off”

“Sitoumus joka vaati kaikki voimasi maksaa pian itsensä takaisin”

Työmiehen elämä on raskasta. Olen tehnyt sitoumuksen lähteä reissaamaan kuun lopussa, ja kieltämättä kaikki säätäminen aikataulujen ja finanssien suhteen on vienyt elinvoimaani verraten runsaasti. Toivotaan, että matkalta jää jotain käteen.

Toisaalta voidaan ajatella, että kyseessä on myös fallacy of sunk cost, uponneiden kulujen harha. Ihmiset vakuuttelevat mielellään itsensä olevan oikeassa ja hankalien tai kalliiden asioiden maksavan itsensä ennemmin tai myöhemmin takaisin. Kenties onnenkeksi vain vahvistaa tätä illuusiota, ja tämä kahden euron hintainen laatikko on ongelmien pois selittämistä ja itsesääliä parhaimmillaan.

Mutta on turhaa heittäytyä pessimismin lempeille mutta petollisille käsivarsille, myös ihmisviha ja negatiivinen ajattelu ovat ongelmien pois selittämistä parhaimmillaan. Uskon itse vahvasti siihen, että ihminen päätyy sinne, minne hän lopulta kuuluukin. Selittelin itselleni aikoinaan viikkokausia pettymyksen pelossa, että en varmasti tule saamaan töitä Dick Johnsonilta, vaikka tänne kovasti halusinkin. Nyt olen kuluttanut toimiston työtuoliani jo kuukausitolkulla.

Kenties keksistä onkin tulkittavissa, että pitää analysoida syvemmin omia ponnisteluitaan ja niiden tuloksia. Voihan olla, että ihminen paiskii töitä tiedostamattaan jotain suurempaa päämäärää varten, ja loppu aukeaa vasta jonkin maagisen tapahtuman myötä.

Päivä 5:

“Efforts for a special person are unexpectedly rewarded”

“Ponnistelut erityisen ihmisen eteen palkitaan odottamattomasti”

Keksit jatkavat taas palkitsemisen vakuuttelun linjalla. Tällä kertaa sukellamme kuitenkin syvälle ihmissuhteisiin emmekä rahaan tai taloudelliseen hyvinvointiin kuten aiemmin.

Onnenkeksi luulee tuntevansa minut ja ihmissuhteeni syvällisesti. Jos keksi suostuisi luopumaan naiivista optimismistaan, sekin voisi todeta että ihmissuhteisiin luottava joutuu usein pettymään tai ainakin muuttamaan näkemyksiään. Toisaalta antisosiaalisena ja ahdistuneena ihmisenä en liene paras esimerkki sosiaalisten suhteiden ylläpidosta, mutta toivossa on hyvä elää. Ehkä minäkin vielä kehityn kun tarpeeksi onnenkeksejä popsin.

Niin, erityinen ihminen. Kukahan se mahtaa olla? Jokainenhan meistä on jollain tapaa erityinen. Kenties viestin voi tulkita myös niin, että kannattaa ponnistella itsensä eteen. Paatuneesta pessimismistäni huolimatta olen saanut myös ihmissuhteiden saralla huomata, että sitä saa mitä tilaa.

Päivä 6:

“You are going to win new friends and keep your old ones”

“Tulet voittamaan uusia ystäviä ja pitämään vanhasi”

Miksi keksi valitsi juuri sanan “voittaa”? Ikään kuin ystävien hankkiminen olisi kilpailua tai taistelua. Toisaalta vauhdilla kolmeakymppiä lähenevänä olen saanut huomata, että tämä on itse asiassa verraten todenmukainen lausuma.

Vaikkei keksin naiiveihin ennustuksiin kannattaisi langeta, ovat keksin viestit lohdullisia. Yksinäisyyden ikeessä kamppailevan nykypäivän Sisyfoksen arkeen keksi suo kuitenkin lohduttavan, mutta todennäköisesti tyhjän lupauksen. Kaikkea ei voi saada, luulisi keksinkin tietävän tämän. Viesti on silti lämpimän petollinen.

Tietysti vähänkään sosiaalista elämää maistelleena olen havainnut, että ystävien kohdalla on kyse voittamisesta ja suostuttelusta. Pitää olla lähtökohtaisesti mielenkiintoinen ihminen, ja myös olemukseen kannattaa panostaa. Onneksi satun olemaan töissä miesten kosmetiikkafirmassa, joten ainakaan sillä rintamalla ei pitäisi olla ongelmia.

Päivä 7:

“With your personality you will never get old”
“Omalla persoonallisuudellasi et tule koskaan vanhenemaan”

Olen asiasta vahvasti toista mieltä. Olen usein kokenut, että juuri oman persoonallisuuteni vuoksi olen parikymppisenä jo yhtä kyyninen ja elämään väsynyt kuin keskiverto eläkeläinen. Kenties keksi kehottaakin katsomaan itseinhon ja kyynisyyden ohitse sinne sielun syvimpään kolkkaan ja tutkiskelemaan itseään.

Keksit saavat minut pohdiskelemaan ja analysoimaan persoonallisuuttani. Näennäisen yltiöpositiivisten ja optimistisen heittojen takaa paljastuu katsauksia sinne kaikkein syvimpään. Jospa kysymys onkin siitä, että en tule vanhenemaan persoonallisuuteni kanssa, jos luovun kyynisyydestä ja ihmisvihasta. Tällöin vanhenen ihmisenä, mutta en persoonallisuuteni seurassa. Kenties minun pitääkin vain kehitellä jostain jonkun toisen ihmisen persoonallisuus, jotta saan vanhentua rauhassa.

Oikeastaan ajatus vanhentumattomuudesta ja loputtomasta elämästä on suoraan sanottuna kammottava. Jospa keksin kehotus onkin luopua negatiivisista piirteistä (tai koko persoonastasi, jos se on näiden varaan rakennettu), ja vanhenemaan kunnialla!

Päivä 8:

“Remarkable new experiences will contribute to your zest of life”
“Merkittävät uudet kokemukset tulevat myötävaikuttamaan elämäniloosi”

Niinpä niin. Maanantaiaamuna Dick Johnsonin toimiston kauramaito purkautuu päälleni, kun joku ei ollut sulkenut korkkia kunnolla purnukkaa jääkaappiin laittaessaan. Syön keksin aamukahvin kera ja pian huomaankin, että söin palasen onnenkeksin ennustuspaperia keksin mukana. Tiedä vaikka onnenkeksin lappusen sisältämät kemikaalit ja mikromuovit vapauttaisivat kehooni jotain uudenlaista energiaa.

Tottahan se silti on, että hyvä elämä muodostuu kokemuksista. Ihminen vailla muistoja on rutiköyhä, kuten sanotaan. Olen nyt taistellut Lidlin onnenkeksien kanssa jo kahdeksan päivän ajan, ja nämä teollisen makeat ryökäleet ovat ajaneet minut jo kaikenlaisiin selkkauksiin, tosin lähinnä vain oman pääni sisällä.


Päivä 9:

“No-one can resist your charm”
“Kukaan ei voi vastustaa charmiasi”

Vai että sellaista tähän aamuun. Omat kokemukseni tästä ovat täysin päinvastaisia, mutta keksi ei peräänny väitteistään. Toisaalta yksinäisen miehen kokemukset ystävien hankkimisesta ovat muutenkin puutteellisia, mutta keksi saa silti ajattelemaan monia asioita. Lieköhän charmissa kyse persoonasta vai luontaisesta vetovoimasta, vaikea sanoa.

Vai olisiko peräti niin, että olen itse vain liian vahva vastustamaan muita ihmisiä? Näin paatuneen misantroopin silmin voi helposti todeta, että kenties elämässäni on ollut runsaasti hetkiä jolloin ihmiset ovat tulleet jutulle tai kiinnostuneet minusta, mutta olen kuitenkin omaa ahdistustani jättänyt sosialisoimisen väliin.

Ehkä minun tulisikin ottaa keksin neuvoista vaari ja alkaa luottamaan itseeni enemmän. Olen todennut sen tuottavan aina tuloksia, mutta lohdullinen pessimismi ja ihmisviha tarjoavat helppoja vastauksia vaikeisiin pohdintoihin ja kysymyksiin.

Päivä 10:

“You are welcome everywhere”
“Olet tervetullut kaikkialle”

Keskiviikko, lakkopäivä busseilla ja kaupoilla, mutta ei Dickillä. Bussit eivät kulje niin piti lähteä tarpomaan lumisateessa, tuulessa ja auraamattomilla kaduilla. Kyntäessäni puuterilunta pohdiskelin, että miten voikaan ihmistä vituttaa kuin pientä oravaa.

Mutta kuinka ollakaan, vaeltaessani lumipyryssä kohti Pirkkalaa, ohi ajava farmarivolvo pistää vilkun päälle ja kurvaa tien sivuun. Minut lumisateesta ja vitutuksesta pelastava enkeli on itse Dickin varaston apulaispäällikkö Max.

Kenties keksit eivät olleetkaan väärässä ihan kaiken suhteen. Jospa myös Raamatun opit ovat totta ainakin siinä suhteessa, että kysyvälle vastataan ja koputtavalle avataan. Elinvoima ja elämän lämpö yllättävät joskus mitä ihmeellisimmissä paikoissa. 

Kaiken kaikkiaan onnenkeksit tarjoavat lohdullisen ympäripyöreitä viisauksia. Joka tapauksessa pienellä itsetutkiskelulla yleismaailmallisen pilipalipitoiset sanomatkin muuttuvat syvällisiksi viesteiksi elämästä ja ihmisyydestä. 

Leikkimielinen ja tutkiskeleva tai muuten vain elämäänsä kyrpiintynyt misantrooppi saa yhden kyykkytason oluttölkin hinnalla itselleen runsaasti pohdiskeltavaa piipahtamalla Lidlissä. Samalla saa myös suun suhteellisen prosessoidun makeaksi jos ei muuta!

Teksti: Teemu Peltoniemi

Kuvat: Petri Huhtinen

Heräsikö jutusta ajatuksia palautetta tai uusia jutun arvoisia ideoita? Voit laittaa ne suoraan Dickin omalle toimittajalle Teemulle osoitteeseen teemu.peltoniemi(at)roguestock.fi

Keskustelua aiheesta

Kommentoi

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa. Googlen tietosuoja ja Käyttöehdot löytyvät täältä.