Meille suomalaisille miehille on syötetty pitkään paksua pajunköyttä siitä, että kasvorasvan käyttö olisi jotenkin naisellista tai muuten ei niin cool. Me nyt täällä Dickillä olemme päättäneet, että tästä eteenpäin kaikki miehet, jotka ei rasvaa nassuansa, tullaan julistamaan nössöiksi… Tämä sen turvaksi, ettei meidän tarvitse kouluttaa tässä vielä toista sukupolvea hoitamaan sitä lärviä rasvalla.
Kävi miten kävi, meistä kasvovoiteen levitys naamalle on siistiä ja vähintäänkin yhtä järkevää kuin ruisleivän voitelu voilla. Oikeella voilla, ei millään margariinilla.
Näin hoidat kasvojen rasvaamisen oikein:
- Hanki itsellesi purkki kasvoidetta, meiltä tai jostain muualta.
- Illalla suihkun jälkeen, kun iho on kuivimmillaan, levitä voidetta kasvoille.
- Käytä snadisti, sormenpäällinen riittää vallan mainiosti.
- Anna voiteen vaikuttaa yön yli ja olet aamulla huomattavasti parempi jätkä.
Jos saimme sinut vakuuttuneeksi, että naamasi tarvitsee kasvovoiteen, tässä vielä parit vinkit miksi valita Dick Johnson kasvovoide. Meidän kasvovoide on valmistettu täällä kotimaassa eli Suomessa. Voiteemme on suunniteltu miehen iholle. Monet kasvovoiteet jättävät ihon kiiltämään, meidän kasvovoide antaa iholle mattaisen lookin ja kaiken lisäksi se on 100% luonnollinen, joten imekää siitä!
Ja niin kasvovoiteellamme on vaatimattomat 5 tähden arvostelut, kiitos siitä teille! Laitetaanpas tähän Miian kirjoittama arvostelu:
Koska en jaksanut odottaa että mies ottaa lahjansa käyttöön, sipaisin voidetta testimielessä omalle kädelleni. Iho tuntui ja näytti niin silkkiseltä, että halusin ottaa käteni heti. Ja otinkin. Tästä vaikuttuneena mies otti rasvan oitis päivittäiseen käyttöön. Voide imeytyy nopeasti ja tuoksu on mieto. Käytän tätä itseasiassa salaa itsekin, koska tuoksu on ajan hengen mukaisesti enemmän sukupuolineutraali, kuin miehekäs. Raikkaammasta tuoksusta olisi irronnut viides tähti, mutta sehän se on tärkeintä, että kotona irtoaa. - Miia on Dec 30. 2019
BbNmtuwTas
ZozOEKsAXhkDn kirjoittaja , päivämäärä
XNmCOjqWy
OWzRMSAiGyFEdJBu kirjoittaja , päivämäärä
DsRAwzWoJIYyXt
NOgKFlVksQwuC kirjoittaja , päivämäärä
xvdbEiXzcFeKylrn
VnisXCEqKBrD kirjoittaja , päivämäärä
SybrFMzqY
sLBVyUkeGc kirjoittaja , päivämäärä