Tässä ihmiskokeessa käytettiin eettisin keinoin vakituiseen työsuhteeseen houkuteltua vegaania.
Miten vegaanille maittaa mehukas kokolihapihvi medium rarena? Tästä polttavasta kysymyksestä otetaan nyt selvää muuan tamperelaisessa, pihveistään ja lihoistaan tunnetussa teurastamo-ravintolassa.
Minä, Dick Johnsonin ääni ja kynämestari Teemu olen ollut vegaani jo melkein kahdeksan vuotta, mutta kuitenkin jo parin kuukauden firmassa työskentelyn jälkeen minunkin huulteni väliin eksyi mehukas pötkö sataprosenttista lihaa talon tyylillä.
Suurin syy päätymiselleni pihviravintolaan oli itse Dick Johnsonin toimitusjohtajan sadistinen himo nähdä vegaani kärsimässä. Rikkaat ovat tunnettuja oudoista huveistaan, ja minähän sentään olen täysi-ikäinen. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin!
"On hyvä kurkistaa aidan toiselle puolelle ja haukata kiellettyä hedelmää"
Puhutaanpa kuitenkin ensin hetki siitä, miten omaa elämäänsä voi hankaloittaa ruokarajoittein, ja miksi ihmiset sitä ylipäätään tekevät. Oli veganismista sitten mitä tahansa mieltä, erityisruokavalion aloittaminen on ainakin sosiaalisesti uhkarohkea liike.
Monet paremman väen ylihintaiset vegetuotteet markkinoivat itseään lihankorvikkeina, ja pyrkivät kopioimaan lihan tekstuuria, tuntumaa ja makua mahdollisimman tarkasti, mutta usein huonoin tuloksin. Monet muutkin vegaanit kuin minä eivät ole koskaan pitäneet lihan mausta tai rakenteesta, joten hinnan lisäksi myös tarpeellisuus on iso kysymysmerkki.
Kenties myös tämän vuoksi on hyvä kurkistaa nyt aidan toiselle puolelle ja haukata kiellettyä hedelmää.
Olen vuosien saatossa muutamaan otteeseen vastaanottanut lihaa, pääasiassa tilatessani ruokaa ulkomailla, tunnetusti loistavalla kielitaidollani. Ruotsissa ihmettelin Max Burgerin erittäin paljon lihaa muistuttavaa kasvispihviä, kunnes katsahdin kuittiin: 100% köttbiff. Saksassa yllätyin kun McVegan-nugettini tulivat kananugettien laatikossa, lihaahan nekin lopulta olivat.
Nälkä kun matkaajalla oli, niin popsin silti suihini.
– Sinähän voit vegaanina syödä broileria?
Isäukolle pisteet ja papukaijamerkki sydämellisestä yrityksestä yhteisellä illallisella, ajatushan se on aina tärkein.
"Saako samoilla hanskoilla käsitellä lihaa?"
Useimmat vegaanit eivät syö lihaa protestoidakseen eläinten kärsimystä vastaan. Gautama Buddha toteaa, että ihmisen koko elämä on pelkkää kärsimystä. Loppujen lopuksi kaikki on suhteellista.
Lihan välttely onkin helppoa, kaikista eläintuotteista sataprosenttisesti luopuminen ei. Esimerkiksi salaatinkastikkeita, pestoja, majoneesia tai ateriakastikkeita etsivä törmää jatkuvasti reseptin kermaan, juustoon, kananmunaan tai maitojauheeseen. Aivan kuin vegaanisen tuotteen leimassa olisi jotain hävettävää.
Tampereen italialaisen ruokakaupan pitäjä kertoo, että pestot ovat miltei kaikki maidottomia ja juustottomia kuten Italiassa on tapana, mutta erillinen ilmoitus asiasta voi tuottaa asiakkaille epämieluisia mielikuvia hipstereistä ja ituhipeistä.
–Ilmoitus vegaanisuudesta voi helposti karkottaa asiakkaita.
Myös Dick Johnsonin go-to lounaspaikan, Pirkkalan Subwayn Sandwich Artist™ tietää, että vegaani voi vaikeuttaa loputtomiin omaansa ja muiden elämää, jos niin haluaa.
–Saako samoilla hanskoilla käsitellä lihaa?
Toisaalta tässäkin tarjoutuu hedelmällinen mahdollisuus hankaloittaa takana tulevien elämää ja saada ripaus erityiskohtelua ankeaan elämään. Mutta kuinkas sitten kävikään pihviravintolan mehukkaan lihapötkön kanssa?
Päätin lopulta tilata hevosen sisäfileen, sillä huvittuneen tarjoilijan mukaan se on kaikista murein ja miellyttävin vaihtoehto myös vegaanin suuhun. Monet maallikot muistavat hevosenlihan syönnin vain päälle kymmenen vuoden takaisesta Lidlin hevosenlihakohusta, vaikka lihana hevonen on ensiluokkaisen mureaa ja maukasta. Näköjään myös vegaaninkin suussa.
"Hevosen maku on hienostuneen mieto"
Kahdensadan gramman sisäfileen ensituntuma on tofuun tottuneelle eksoottinen, kun veitsi uppoaa mureaan hepoon ja paljastaa punaisen sisuksen, myös tuoksu on perin erikoinen.
Suutuntuma ja maku tässä hevosessa olivat sen sijaan ainakin vegaanin suuhun yllättävän hyvät. Liha ei ole jänteistä, kuivaa tai sitkeää, vaan rakenne on miellyttävän murea, ja pihvi hajoaa yllättävän vähällä pureskelulla, vaikka reunapaloja saakin jauhaa pidempään. Hevosen maku on hienostuneen mieto mutta samalla aromikkaan savuinen.
Punaviinin avittamana pihvi upposi vegaanin suuhun yllättävän vähällä kamppailulla. Rehellisesti odotin jotain paljon pahempaa, mutta lopulta tämä lihaköntti sai loppunsa ilman turhaa inhimillistä tuskaa, enkä aterian jälkeenkään joutunut lähtemään puhumaan norjaa ravintolan posliinimikrofoniin.
Kaiken kaikkiaan todettakoon, että kokeiluhaluisen ja ruokavaliotaan pohdiskelevan vegaanin tulisi sikanautajauhelihan tai pikaruokaburgerien sijaan kokeilla rehellisen pihvin syöntiä, vaikka ihan kokemuksen tai itsetutkiskelun mielessä.
Yllätyksekseni tämä kavio-otus ei myöskään laittanut pakkiani sekaisin, kuten aikaisemmin, usein prosessoitujen lihatuotteiden kohdalla on käynyt. Ehkä pientä systeemin hitautta oli havaittavissa seuraavana päivänä, mutta aikaisemmin bongaamiani varpusparvia ei näkynyt.
Ne harvat kerrat kun olen aikaisemmin vieraskoreasti lihaa syönyt, on se johtanut aina suuriin vatsavaivoihin. Toisaalta myös jokainen kasvissyöntiä tai veganismia kokeillut lihansyöjä lienee todennut myyrän liikkuneen tunnelissa erityisen vikkelästi siirtymän jälkeen.
Yhtenäistä arvosanaa on hankala antaa, sillä erityisesti vegaanilla ei ole kauheasti vertailukohtia pihveihin, ja tuskinpa perus sekasyöjäkään käy usein kalliissa pihviravintoloissa kotona nautitun sikanautajauhelihan sijaan.
Pihvi oli kuitenkin erinomaisesti valmistettu, ja se oli juuri sopivan murea. Huolimatta vegaanin nenään erikoisesta tuoksusta, sen maku oli aromikkaan vivahteikas ja savuinen, juuri kuten hevosenlihan kuuluukin olla. Hintaa tällä 200 gramman pihvillä oli 28 euroa ilman lisukkeita.
Kaiken kaikkiaan siis ihan suhteellisen miellyttävä kokemus! Mainittakoon silti, että pysyttelen jatkossakin tofun ja kikherneiden parissa, kuitenkin jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.
Teksti: Teemu Peltoniemi
Kuva: Petri Huhtinen