Dick Johnson Podcast: vieraana Mika Syrenius

Dick Johnson Podcastin viidennessä jaksossa vieraili yrittämisen ja talouden monitoimimies Mika Syrenius. Jakson teemana oli onnellisuus ja oman elämän merkityksellisyys.

 

Muun muassa verkkokauppiaana, yrittäjänä, sijoittajana ja kouluttajana uransa luonut Mika Syrenius on varmasti yksi Suomen onnellisimmista ihmisistä, sillä hän on myös Dick Johnsonin hallituksen puheenjohtaja.

– Mielestäni politiikassa tehdään ajatusvirhe, kun ajatellaan ostovoiman olevan onnellisuutta!

Yritystalouden ja sijoittamisen parissa työskentelevä monitoimimies pohdiskelee oman elämänsä merkityksen ja sitä kautta onnellisuuden tulevan pohjimmiltaan yksinkertaisista asioista, vaikka jatkuvaan kulutukseen ja statuksiin perustuva ympäristömme sumentaakin välillä ajatuksia.

– Tällaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa sekoitetaan liikaa hetkellinen hyvän olon tunne puhtaaseen onnellisuuteen.

Esimerkiksi sosiaalinen media ja vuorovaikutuksen normit luovat tietynlaisia mielikuvia siitä, millaista hyvän elämän tai onnellisuuden kuuluisi olla.

– Myönnän itsekin, etten laita Instagramiin kuvia likaisesta kämpästäni.

Vaikka Syrenius on rakentanut oman uransa rankalla työllä, hän painottaa onnellisuuden ja merkityksen löytyvän jokaisella hieman erilaisista asioista. Se voi olla harrastuksia, isyyttä, taidetta tai muuta vastaavaa.

– Ei kaikkien meidän tarvitse tehdä töitä niin kovaa, vaikka itse olenkin tehnyt.

Päälle parivuotiaan lapsen isänä oleminen on kuitenkin auttanut Syreniusta tuomaan jalat takaisin maahan ja hahmottamaan myös omaa elämää ja onnellisuutta.

– Ehkä elämä voisi olla onnellisempaa jos ottaisi rennommin.

Yhteiskuntamme rakentuu työnteon ja kasvun varaan, ja idealismi pääsee helposti unohtumaan. Koulu ja työelämä tuppaavat syömään idealismia, jolloin ihminen turtuu ympäristöönsä ja itseensä.

– Joskus oli hauska tutkimus siitä että nuorisorikollisilla ja yrittäjillä on samanlainen persoonallisuusprofiili. Se kertoo siitä, että koulu ei kannusta niitä, jotka haluavat haastaa normeja ja tehdä asioita eri tavalla.

Syreniuksen mukaan jokaisen pitäis etsiä elämästään merkityksellisiä asioita ja keskittyä niihin. Hän kertoo ihailevansa esimerkiksi normeja haastavia kansalaisaktivisteja, jotka ovat valmiina uhrautumaan jonkin asian eteen.

– Kansalaisaktivismi on hienoa. Se kertoo että joku on valmis pistämään itsensä likoon!

Lopuksi Syrenius summaa, että matkaan ja kokemuksiin keskittyminen lienee yksi tärkeimpiä asioita elämästä nautiskelussa. Ihmiselämän lopullisen tuloksen kun kaikki tietävätkin.

– Surullisestihan tämä kaikki lopulta päättyy. Yksin, pimeyteen ja kipuun!

Keskustelua aiheesta

Kommentoi

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa. Googlen tietosuoja ja Käyttöehdot löytyvät täältä.