FARKKUBRÄNDIN VÄRIKÄS HISTORIA

Perke-Leen hyviä vaatteita valmistava Lee on monelle tuttu brändi, jolla on takanaan värikäs yrityshistoria.

Henry David Lee perusti elintarviketukku H.D. Lee Mercantile Companyn vuonna 1889 Kansasissa. Ajoitus oli täydellinen, sillä alueen väestömäärä kasvoi tuohon aikaan hurjaa vauhtia. Vuonna 1895 Lee laittoi pystyyn Kansas Ice & Cold Storage Companyn, joka toi maahan entistä suurempia määriä tuoreita elintarvikkeita. Siitä sai alkunsa myös H.D. Lee Flour Mills, eli myllyt, jotka jauhoivat kauppatavaran mukana tullutta viljaa.

VAATEBISNEKSEN ALKU

Leen vaatebisnes sai alkunsa vuonna  1912, kun herra Lee alkoi tympääntyä markkinoilla olevien työvaatteiden huonoon laatuun ja epäjohdonmukaiseen toimitukseen. Hän ajatteli pystyvänsä parempaan ja avasi lappuhaalareita ja takkeja valmistavan tehtaan. Vuonna 1913 Leen haalari teki brändistä tunnetun, mikä johti toiminnan laajentumisen koko maahan.

Vuonna 1920 Leen haalareita alettiin markkinoida Buddy Lee Dollin, sympaattisen nukkehahmon, avulla. Vuosina 1920–1930 Lee toi markkinoille vahvempaa, kestävämpää farkkukangasta muun muassa työ- ja rodeokäyttöön. Tuon ajan kenties suurin keksintö oli cowboy-farkkuihin sekä lappu- ja kokohaalareihin tullut vetoketjukiinnitys. 1930- ja 40-lukujen aikana Lee jatkoi kasvuaan ja kipusi lopulta Yhdysvaltojen suosituimmaksi työvaatteiden valmistajaksi.

TYÖVAATTEISTA VAPAA-AJAN VAATTEISIIN

Tuotannon laajentuminen työvaatteista vapaa-ajan vaatteisiin tapahtui 1950-luvulla, ja 1960-luvulla Leen vaatteet levisivät peräti 51:een maahan. Vuonna 1969 VF Corporation osti yrityksen. Lee jatkoi kasvuaan 1970-, 80- ja 90-luvuilla.

Leen farkut ovat vielä tänäkin päivänä monien suosiossa useine istuvuuksineen, tyyleineen, pesuineen ja yksityiskohtineen. Meidän verkkokaupastamme löydät farkkujen lisäksi Leen T-paidat sekä farkkupaidat ja -takit!

Kurkkaa Dick Johnsonin omaan Lee-verkkokauppaan!